Jalkapalloa 2011 -syntyneille pojille

KyIF-joukkue on perustettu marraskuussa 2017. Pelaajia on kauden 2017-2018 alkaessa noin 30. Otamme mukaan uusia pelaajia, aiempaa kokemusta jalkapalloilusta ei tarvitse olla. Harrastamista voi kokeilla joukkueen mukana kuukauden ajan ilmaiseksi ennen liittymistä seuraan. Vastuuvalmentajamme on Fredrik Björkman. Joukkueenjohtajina toimivat Tiina Anttonen ja Jenni Tirronen.  Lisäksi meillä on useita vapaaehtoisia vanhempia mukana apuvalmentajina. Lisätietoa joukkueen treeneistä ja toiminnasta saat jojoilta. Katso ohjeet uusille pelaajille


Treeneissä harjoitellaan jalkapallon perustaitoja ja pelataan paljon. 

Harjoituksia järjestetään 1-2 kertaa viikossa hyvissä olosuhteissa Kirkkonummella. Harjoitukset ovat monipuolisia ja kehittävät mm. koordinaatiota, pallon käsitteyä, fyysistä kuntoa, sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista, sääntöjen noudattamista jne. Tärkeintä on kuitenkin hauskuus ja onnistumisten elämykset! Pojat kehittyvät lajissa huimaa vauhtia ja peleissäkin alkaa tulla jo onnistumisia.


Monipuoliset harjoitteluympäristöt

Talvikaudella (marras-toukokuussa) harjoitellaan kuplahallissa Masalassa sekä Gesterbyn koulun liikuntasalissa. Kesäkaudella treenaamme ulkona nurmikentällä Heikkilässä (Vanha Heikkiläntie/Räätäli Bäckströmin kuja) ja/tai Urheilupuiston tekonurmikentällä Kirkkonummen keskustassa. Tarkemmat treeni- ja peliajat saat ottamalla yhteyttä joukkueenjohtajiin. 


Tervetuloa mukaan jalkapalloharrastuksen pariin! 


Ajankohtaista

  • Nyt on hyvä aika aloittaa uusi harrastus!  KyIF-11/12 -joukkue on aloittanut toimintansa marraskuussa 2016. Nyt on hyvä aika tulla mukaan toimintaan. Suurin osa pojista on vasta palloilun parissa aloittaneita, osa on pelannut jo vähän pidempään
    Lähettänyt 23.11.2016 klo 1.54 KyIF Ykstoista
  • Nimetön
    Lähettänyt 5.6.2017 klo 12.56 Riikka Korhonen
Näytetään ilmoitukset 1 - 2/2. Näytä lisää »
Alisivut (1): Ajankohtaista